Säkylän Pyhäjärvi, yhteinen aarteemme
Olen kasvanut Pyhäjärven huomassa, lapsuudenkodistani oli vain muutaman kilometrin matka varuskunnan uimarantaan. Siellä me nuoret saimme kesäisin rauhassa temmeltää, kun valtaosa aikuisista oli töissä. Kun paras ystäväni lisäksi sai luvan perheensä perämoottorilla varustetun soutuveneen käyttöön, niin muistot pitkistä, lämpimistä ja aurinkoisista kesistä ovat melko täydellisiä. Säkylän Pyhäjärvi on minulle hyvin rakas ja sen lähellä kasvaneena olen saanut hyvät eväät elämään.
Runsas kymmenen vuotta sitten palasin Säkylään kesäasukkaana. Nähdessään Pyhäjärven ensi kertaa saksalainen mieheni Rainer totesi: ”Ei tämä ole järvi, tämä on meri!”. On vaikea kuvitella kesää ilman lomaa Iso-Vimmassa, missään ei nuku niin hyvin kuin järven tuntumassa, mäntyjen katveessa. Jo pelkkä veden äärellä olo ja sen katselu rauhoittaa mieltä.
Pyhäjärvi antaa meille erilaisia asioita. Kalastajille ja matkailuyrittäjille se on tulonlähde, useimmille meistä harrastusten ja virkistyksen tyyssija. Onneksi Pyhäjärveä on suojeltu jo pitkään, sillä se on suuresta koostaan huolimatta haavoittuvainen, kuten luonto kokonaisuudessaan ja me ihmiset myös. Pitäkäämme Pyhäjärvestä entistä parempaa huolta, se on myös oman hyvinvointimme tae!
Katriina Lehto-Bleckert